Asunnon sisustaminen myyntikuntoon

Asunnon myynti on yleensä pidempi prosessi. Jos haluat nopeuttaa prosessia ja lyhentää myyntiaikaa, kannattaa asuntoa sisustaa myyntiä varten. Ensivaikutelma on aina tärkein kun myydään asuntoa. Lähtökohtana parhaan ensivaikutelman saat kun varmistat, että asuntosi on siisti ja kaikki tavarat hyvässä järjestyksessä omilla paikoillaan. Tee ennen myyntiä kunnon suursiivous ja järjestä kaikki paikoilleen. Ylimääräiset tavarat kannattaa viedä varastoon tai pois silmistä. Lisäksi kannattaa varmistaa, että valaistus on kunnossa. Jos näytöt ovat iltaisin niin varmista, että kaikki lamput palaa. Jos näytöt aurinkoisina päivinä niin varmista, että ikkunat ovat auki ja puhtaat, jotta valo pääsee sisälle.

Huonekalut

Huonekaluilla on myös merkitystä kun sisustetaan asuntoa myyntikuntoon. Liika huonekalujen määrä voi tehdä asunnosta ahtaan tuntuisen ja haitata sitä kautta myyntiä. Jos taas asunnossa ei ole yhtään kalusteita voi ostajan olla vaikea hahmottaa, miltä asunto näyttäisi kalustettuna. Vanhojen huonekalujen tilalle tai tyhjään asuntoon voi vuokrata kalusteita ja tähän voi käyttää myös sisustussuunnittelija apua jos haluaa tehdä ostajiin vaikutuksen. Tarjolla on myös kiinteistövälitys firmoja, jotka tekevät tämän kaiken puolestasi jos haluat päästä helpolla. Tämän osalta kannattaa varautua hieman korkeampiin välityskustannuksiin.

Muut sisustuselementit

Huoneiden koon korostaminen onnistuu helposti lisäämällä peilejä ikkunan vastapuolelle olevalle seinälle. Silloin ikkunasta tuleva valo heijastuu peilistä ja suurentaa huonetta. Seinille voi myös lisätä tauluja ja huoneisiin voi lisätä jalkalamppuja tuomaan lisävaloa. Mattoja voi myös lisätä tai vaihtaa teeman mukaan ja sitä kautta korostaa joko huoneen raikkautta, kodikkuutta tai muuta tunnelmaa. Tekstiilejä voi vaihdella vaaleampiin väreihin ja pienillä lisämausteilla kuten sisustustyynyt voit luoda mukavia yksityiskohtia myytävään asuntoon. Erilaisia malleja voi käydä tutkimassa huonekaluliikkeiden sivustoilta, joissa yleensä on valmiita malleja huoneista kaikkine elementteineen.